Olen käynyt kahdessa kauppakeskuksessa, Ideaparkissa ja Koskikeskuksessa. Niissä pääsee aika hyvin liikkumaan, paitsi Koskikeskus on ihan liian pieni ja tehty ahtaaksi. Siellä ei esim. pääse tigerissä kääntymään tuolilla, koska se on laitettu niin täyteen tavaraa, että siellä on ahdasta.

Ideaparkissa on hyviä ruokapaikkoja, mutta kun ajattelee että menis syömään; mutta ravintolat ovat niin kalliita, että ei niihin vähävaraisen kannata edes mennä. Vaatekaupat ovat tilavia, suurin osa, mutta niissäkin voi tehdä vaan näyteikkunaostoksia.

Kirjakauppaan mahtuu osittain  sisälle, kun siellä on niin paljon kirjoja. Mutta molemmat kauppakeskukset on näkemisen arvoisia kaikista huolimatta, mielestäni. Tavaraa on paljon ja sieltä löytyy jokaiselle jotain.

 

 

Minä olen vaikeasti cp-vammainen, sekä näkövammainen 35-vuotias nainen. Asun asumisyksikössä.

Minua ärsyttää kun ei liikuntavammaisia oteta suoraan psykiatriselle osastolle hoitoon, kun oletetaan, että eihän se pysty edes tekemään itselleen mitään pahaa. Vaikka se ei pidä paikkansa. Jos hoitoon pääsy venyy liian pitkäksi, voi olla myöhäistä tehdä mitään enään. Se on mielestäni virhe kuvitelma ihmisestä.  Minusta vammaiset pitää ottaa yhtä vakavasti kuin vammattomat. Sanotaan vaan, että kokeilkaa ensin lääkemuutoksia kotona ja jos sitten ei tämä toimi niin tulkaa osastolle hoitoon. Minusta tämä on todella väärä ajattelu tapa. Koen, että kotona ei ole turvallista lähteä kokeilemaan lääkemuutoksia, koska siellä ei esim ole psykiatrista hoitohenkilökuntaa paikalla seuraamassa päivittäin mitä muutoksia tapahtuu. Pääseehän sitä muutkin hoitoon kevyemmillä perusteilla. Olen sitä mieltä, että jos haluaa avustajan auttamaan vaikkapa itsemurhassa niin se on ihan oikeutettua. Koska niin kuin sanotaan "kyllä hätä keinot keksii". Terveen ihmisen kannattaa tulla päiväksi makaamaan sänkyyn silmät sidottuna ja muuten toimintakyvyttömänä niin kyllä uskoisivat että samalla tavalla ajatus toimii kun muillakin ihmisillä. 

Onko teillä kokemuksia vammaisen ihmisen psyykehoidosta tai yleensä sairaanhoidosta.

Tutustuin Villeen ammattiin valmentavalla linjalla. Se syksy oli rankka, koska tuli niin paljon uutta asiaa koulusta, mutta vapaa-ajalla oli rentoa. Käytiin avustajan kanssa kaupoissa, värjättiin usein hiuksia, kirjoitettiin tietokoneella, teimme koulutetäviä ja käytiin syömässä ulkona. 

Opiskelutoverit olivat todella mukavia. Villen kanssa juotiin erilaisa kahveja ja pidettiin muuten hauskaa keskenään. Jouduin keskeyttämään koulun lääkekokeilun seurauksena, joka meni pieleen ja jouduin vuoteenomaksi. Ville kävi katsomassa minua sairaalassa usein, se piristi mieltä. Nyt siitä on jo kulunut reilusti yli kymmenen vuotta. Tapasin villen facebookissa jokin aika sitten uudestaan ja muistelimme vanhoja. Olemme usein yhteydessä. Nyt ystäväni aikoo matkustaa Lissaboniin sähkärillä ajaen määränpäähän. Ja Ville ottaa matkaseuraksi Aamu-koiran. Minusta se on todella hienoa, että hän saa toteuttaa vihdoin unelmansa. Matkalla hän kerää varoja Plan Internationalille. Matkaa voi seurata Facebookissa Wheels of Freedom -sivulla jos uskaltaa hypätä kyytiin! ( https://www.facebook.com/wheelsoffreedommovie ).

Matka alkaa ensi keväänä äitienpäivänä jos kaikki menee toivottavasti suunnitelmien mukaan. Ville puuhaa jo nyt matkaa kovalla vauhdilla. Hän kuntouttaa itseään hurjasti tulevaan varten. Paluumatka tehdään junalla.

 

Kuva Handico Finland oy:n sivuilta.

Tulkki auttaa minua puheessa kotona, sähköpostin kirjoituksessa, facebookissa käynnit ja hän lukee minulle erilaisia lehtiä ja virallisen postin. Hän auttaa myös viralliset puhelut esim. lääkäri ja sossupuhelut. Ja viimeiseksi tehtiin kotikunnan muutos maistraatissa. Kodin ulkopuolella tulkki tulkkaa taksissa kuskille asioita ja näin myös kaupassa. Jos lähden esim. mummon luokse, tulkki tulkkaa mummolle minun puheen. Hän tulee myös mukaan kerhoihin ja siellä samalla tavalla hän tulkisee minua muille kerhossa.

Jos minulla ei olisi tulkkipalvelua, en saisi hoidettua asioita itsenäisesti. Olisin muiden varassa kokonaan. 

 

Minulla on alkanut joulumusan kuuntelu ja kynttilöiden polttelu; olen jouluihminen. Joku saattaa pitää minua hulluna. Joulu herättää minussa herkkiä ajatuksia. Olin pienenä mummon luona kaikki joulut ja sain paljon lahjoja. Se oli silloin minulle tärkeää ja innostavaa. Sain paljon leluja.

Mummoni teki aina hyvää jouluruokaa. Meitä oli usein isän puolen suku nauttimassa yhdessäolosta ja ruuasta. Olin kaikkien keskipiste, oli mukavaa olla sellainen edes joskus; ainut lapsi aikuisten keskellä.

Meillä kävi Joulupukki ja oli oikea kuusi. Siinä oli koristeena palloja, hopeanauhaa ja karkkeja sekä kynttilät. 

Nyt vietän jouluni asumisyksikössä ja saan mummoltani usein uusia vaatteita lahjaksi.Minä muistan nykyään lähimpiä ystäviäni ja sukulaisiani kortilla tai pienellä lahjalla.